Puutarhahommia

Kun on noin puolihehtaaria pihamaata, on muuten hommia. Me molemmat olemme vielä hieman vihreitä, mitä tulee puutarhan hoitoon. Joonaksella sentään on muutaman vuoden kokemus, mutta Saara vasta kokeilee siipiään, nyt ensimmäistä kertaa oman puutarhan hoidossa. Syystyöt jäivät hieman vähäiselle, koulu- ja työkiireiden takia, joten raivattavaa oli tavallista enemmän.

Teimme puutarhasta oikein suunnitelman tänä vuonna ja olemme yrittäneet noudattaa sitä:

suunnitelma

Nyt kaikki muut ovat istutettu, paitsi kesäkurpitsat unohtuivat (hups!) ja pinaatti-penkki on vielä rankentamatta loppuun. Sipulien penkki on vielä myös vaiheessa.

IMG_4442 (2)

Raparperia kasvaa hurjia määriä. Omenapuut pian kukassa.

Meillä on myös kaksi vierekkäin olevaa kasvihuonetta. Ne on ristitty ”kamaliksi muovipusseiksi. Haaveena olisi joskus, ehkä lähitulevaisuudessa rakentaa kunnolliset ja kauniit kasvihuoneet, kamalien muovipussien tilalle. Nyt ne saavat kuitenkin tänä vuonna kelvata 😊.

kriikumat.JPG

Kriikunat kukkii!

kanaset.JPG

Pöötit nuoret ja vanhat nauttivat ulkoilmasta.

Saara on myös kovin kiinnostunut kasvivärjäyksestä, niinpä kokeilussa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa morsinko, jonka taimet jo puskee ylös penkistä.

morsinko.JPG

Morsingon lehdillä voidaan värjätä lankoja siniseksi

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Puutarhahommia

  1. Paluuviite: Puutarhan kuulumisia | Unelmien Koti

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s