Dora Jungin pikkuliinoja

Dora Jungin suunnittelemat pellava- ja puolipellavadamastit, ovat yksi suosikkikeräilykohteistamme.

Dora Jung oli taidekäsityöläinen ja tekstiilisuunnittelija, joka loi pitkän uran sekä omassa kutomossaan että Tampellan suunnittelijana. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten kauniista damastipöytäliinoistaan, joissa kankaan kuvio syntyy satiinisidoksen loimi- ja kudevaltaisuuden vaihtelulla. Damastiliinat olivat usein joko yksi- tai kaksivärisiä. Jung voitti Milanon triennaalissa kolmesti Grand Prix palkinnon, mm. upealla Viivojen Leikki -pöytäliinallaan.

Vaikka Jungin isommat liinat ovat ehkä tunnetumpia, hän suunnitteli myös suurehkon määrän pikkuliinoja, tabletteja ja keittiöpyyhkeitä. Ohessa muutamia liinoja, joita olemme löytäneet kirppiskierroksillamme.

Prinsessat -tabletti suunniteltiin alunperin seinätekstiiliksi sotien aikana, mutta tuotettiin Tampellan toimesta tablettina vuosina 1961-1977. Olemme vuosien mittaan löytänet näitä liinoja kolme. Kuvassa näkyy miten damastissa kuvio on toisella puolella käänteinen väritykseltään.

IMG_20170811_104447

Prinsessat

 

IMG_20170811_104508

Tämä tabletti on nimeltään Ruusu, tabletissa näkyy sekä Tampellan merkki, että Jungin ”signeeraus”, jota hän kutsui nimellä Hevoseni (kuva kangaspuista).

En ole aivan varma näitten nimistä mutta muistelisin että alla oleva sininen liina on Tupa tai Tuvassa ja roosa olisi Keto. Liinat ovat varsin harvinaisia. Muistan lukeneeni, että kun Jungilta kysyttiin mihin niitä käytetään, hän vastasi että hän vain tekee niitä, keksikää te mihin niitä käytetään (tai jotain tähän suuntaan).

IMG_20170811_104536

Viimeisenä tässä all on ehkä oma suosikimme eli keittiöpyyhe, jonka kuvion nimi on Kruunun kukka.

IMG_20170811_104643

-Joonas

Mainokset

Avomaan kurkut talteen

Tänä vuonna meille on tullut avomaan kurkkuja melko heikosti. Kasvihuoneen kurkut taas pärjäävät niin hyvin, ettei kaupasta juuri tarvitse kurkkuja ostaa. Tällä hetkellä avomaankurkkuja on saatu vain viisi. Niistä viidestä tulee kuitenkin jo kivasti yksi iso lasipurkillinen säilöttyjä kurkkuja. Tilli ja mustaherukanlehdet oli myös omasta maasta. Tässä alla olevassa reseptissä on hivenen vähemmän etikkaa kuin monissa muissa resepteissä, joten kurkkujen säilyvyys on myös todennäköisesti pienempi. Kävin läpi netistä löytyviä reseptejä ja päätin muuntaa niistä oman variaation.

Resepti

  • 500 g avomaankurkkuja
  • 1 l vettä
  • 1 dl etikkaa
  • 1 dl suolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1,5 rkl sinapinsiemeniä
  • 1 rkl kokonaisia maustepippureita
  • kourallinen mustaherukanlehtiä
  • Tuoreita tillinvarsia

 

Pese kurkut hyvin ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kiehauta vesi ja lisää siihen etikka, suola ja sokeri. Sekoita hyvin ja anna jäähtyä hieman. Lado lasipurkin pohjalle vuorottain kurkkuviipaleita, sinapinsiemeniä, mustapippureita, mustaherukanlehtiä ja pilkottuja tillinvarsia. Täytä lasipurkki liemellä piripintaan ja sulje hyvin. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tekeytymään pariksi viikoksi.

Puutarhan kuulumisia

Muistatte varmaan ne puutarhasuunnitelmat, joista kerroimme aiemmin? Hieman tuli muutoksia suunnitelmiin… pääasiaa on onnistumisen riemu! Vaikka kaikkista kasveista ei taida tänä vuonna olla kasvamaan ja satoa tuottamaan, ainakaan meidän kokemuksella ja taidoilla, mutta jossain sentään ollaan onnistuttu viime vuotta paremmin. Vielä jännitetään syövätkö myyrät kaikki porkkanat tänäkin vuonna…

Suunnitelmista poiketen jäi pinaattipenkki rakentamatta ja maa-artisokat istuttamatta. Morsinkoa kokeiltiin ensimmäistä kertaa ja se kasvaa hyvin. Tänä vuonna yrtit näyttävät pitävän runsaista sateista.

Munakoiso ei ollut alunperin listalla. Päätettiin kuitenkin kokeilla, mitä taimesta saadaan kasvihuoneessa. Tämän koison kasvua on hauska seurata!

Kasvihuoneen kurkut voivat erittäin hyvin ja niitä on jo syöty useita.

Kasvihuoneen chili oli myös heräteostos taimena.

Toinen kasvihuoneista on rehevä. Tomaatit ovat vasta kukassa. Salaattia ollaan kerätty jo moneen otteeseen.

Basilikat ja laventeli näyttävät viihtyvän parhaiten ruukuissa kasvihuoneessa.

img_5769

Kurpitsat saattaisivat onnistua tänä vuonna paremmin kuin aiemmin, vaikka osa lehdistä ovat kellastuneet.

Sipuleita istutettiin tämän penkin viereen viimetingassa vain jonkin aikaa sitten.

IMG_5763

Toisen kasvihuoneen kurpitsat pärjäävät hyvin.

Päätettiin myös istuttaa minttua toiseen kasvihuoneeseen, jossa se voi vapaasti kasvaa ja levitä, jos ei leviä kurpitsojen tielle.

img_5766

Korianteri tekee siemeniä.

Morsinko

Mansikkasato jää tänä vuonna pieneksi. Ne ainoat melkein kypsät ovat menneet parempiin nokkiin.

Kuva punajuurista muutaman päivän takaa. Viime vuonna punajuuria ei juuri saatu!

Palsternakkoja istutettiin mutta niitä taitaa olla tulossa vain neljä. Liekö liian vanhoja siemeniä?

Nämä perunat syötiin jo viikko sitten mökillä ja tänään syötiin lisää! Perunat eivät onnistuneet kovinkaan hyvin viime vuonna.

Tässä kuvaa takapihalta parin viikon takaa.

Omenasato jää tänä vuonna heikoksi kuten luumut. Kirsikoista ei ole vielä varmuutta.

Mökkeilyä ja mökkiruokaa

img_5306

Perjantai-iltana aurinko laski ja oli kaunista.

Viime viikonlopun vietimme yhdessä mökillä, pitkästä aikaa kahdestaan. Lauantai oli osittain varattu ruuan laitolle ja fiilistelylle. Päätettiin tehdä helppoa, nopeaa ja meille mieluisaa ruokaa. Alkupaloiksi valittiin Hakaniemen kauppahallista Roinisilta erilaisia italialaisia leikkeleitä, kuten fenkolilla maustettua salamia, San Danielen prociuttoa ja Felino salamia. Väliruuaksi tehtiin Saaran lempipastaa eli valkosipuli-chilipastaa, jonka valmistaa tarvittaessa viidessätoistaminuutissa. Pääruuaksi paistettiin kanaa saltimbocca eli kanan paistileikkeitä salvian ja parmankinkun kera sekä lisukkeena lämmintä kasvissalaattia retiisistä, porkkanasta ja tomaatista.

img_5339

Ihania alkupaloja!

 

Valkosipuli-chilipasta eli Pasta Aglio, Olio e Peperonico

img_5354

2 hengelle

Ainekset:

  • 250 g tuorepastaa esim. bigoli
  • 2 isoa valkosipulin kynttä pilkottuna veitsellä
  • 1 tuore chili-palko ilman siemeniä ja hienonnettuna
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • kourallinen lehtipersiljaa hienonnettuna
  • suolaa maun mukaan

(halutessasi: parmesan tai pecorino juustoa raastettuna annoksen päälle)

Ohje:

  1. Keitä pastan pakkauksen mukaan pasta al dente kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
  2. Sillä välin, kun pasta kypsyy, kuumenna kasarissa tai paistinpannulla oliiviöljy. Pyöräytä valkosipuli ja chili kuumassa öljyssä hetken, mutta varo ruskistamasta valkosipuleita tai polttamasta niitä. Poista öljyseos liedeltä, kunnes pasta on valmis.
  3. Valuta valmiista pastasta pois keitinvesi ja kaada pasta paistinpannulle öljyn päälle. Kuumenna ja sekoita nopeasti. Sekoita joukkoon hienonnettu lehtipersilja ja suolaa maun mukaan.
  4. Halutessasi raasta annoksen päälle hieman parmesan tai pecorino juustoa.

 

Kanaa saltimbocca

img_5369

2 hengelle

Ainekset:

  • 1-2 kanan paistileikettä/ henkilö riippuen siitä kuinka nälkäinen syöjä on kyseessä
  • 1-2 tuoretta salvianlehteä/ paistinleike
  • prosciuttoa
  • suolaa ja mustapippuria
  • hammastikkuja
  • voita paistamiseen

Ohje:

  1. Kuivaa paistileikkeen pinta talouspaperiin ja nuiji paistileikkeen pintaa hieman. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Asettele paistinleikkeen päälle salvian lehti ja salvianlehtien päälle prociuttoa tai muuta ilmakuivattua kinkkua siivu ja kiinnitä kinkku hammastikuilla kiinni paistileikkeen sivuilta, siten ettei kinkku karkaa paiston aikana.
  3. Kuumenna voi paistinpannulla ja paista miedolla lämmöllä leikettä molemmin puolin niin kauan, että pinta ruskistuu kauniisti ja kana kypsyy sisältä.  Aloita paistaminen kinkun puolelta. Voit myös halutessasi paistaa kanaleikkeet uunissa 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Saltimboccaa voi tehdä monella eri tavalla. Aito italialainen saltimbocca tehdään vasikanlihasta. Leikkeen voi kierittää rullaksi tai sitten voi oikaista ja tehdä kuten me teimme. Pääasia, että salvia maistuu saltimboccassa ja ilmakuivattu kinkku tuo ruokaan suolaisuutta ja makua. Salvian ja kanan yhdistelmä on herkullinen!

img_5331

Ruuanlaiton lomassa Saara ompeli Joonakselle 1300-luvun huppua keskiaikaharrastuksiin.

img_5325

Joonas taas entisöi Werner Westin tuolia 40-50 luvulta.

img_5378

Lauantai yönä kuu ei ollut vielä täysi. Ilta oli lämmin ja tyyni.

 

Muutamia ”Löytöjä”

Viimeviikolla selaillessani erästä osto ja myynti sivustoa satuin bongaamaan kolme Wirkkalan maljakkoa isomman ”maljakkoköntän” joukosta.  Maljakkojen joukossa oli yksi Wirkkalan Kielo-maljakko Kukka-sarjasta (joista kirjoitimme aikaisemmin) sekä kaksi värillistä Löytö-sarjan maljakkoa.

Löydöt ovat Wirkkalan ideoima maljakkosarja, jota valmistettiin 1954- 1956. Löytöjä on tehty sekä kristallista että lasista ja niitä on tehty kirkkaana, mutta myös lilasta ja sinisestä lasista. Löydöt ovat pääosin signeeraamattomia (Raimo Huhtiaisen Designlasin Hintakirjan mukaan vuoden -54 pysty- ja spiraaliraitaisissa saattavat kuitenkin olla signeerattuja).

IMG_20170706_200500.jpg

Sipulin mallinen Löytö 9,5cm korkea, viuhkamainen 10,5cm ja Kielo 16cm.

Nyt nämä kolme kaunokaista koristavat kasvavaa Wirkkala kokoelmaamme.

-Joonas-